tiistai 21. kesäkuuta 2011

Vanhaa Arabiaa

Eilen pääsin tutustumaan Arabian tehtaaseen Glorian koti -lehden lukijaillassa. Olipas mielenkiintoista päästä näkemään päivittäin käyttämieni astioiden valmistusvaiheita! Siitä innostuinkin sitten kuvailemaan vähän vanhempia Arabian astioita joita meiltä kotoa löytyy!

Ruotsin "huuto.netistä" eli tradera.com -sivustolta saattaa tehdä hyvinkin edullisia löytöjä jos esimerkiksi etsii vanhaa Arabiaa. Itse tein löydön sivuilla ensi kertaa vieraillessani. Tärkeää oli tietysti kysyä myyjältä postikulut Suomeen. På svenska naturligtvis. Iloinen yllätys oli, kun myyjä vastasi suomeksi ja sanoi asuvansa Suomen rajalla ja voivansa postittaa tuotteen Suomen puolelta, jolloin postikulut luonnollisesti ovat edullisemmat. Harmillisesti suomalaista tilinumeroa myyjällä ei enää ollut, mutta ei ne pankin välityskulut niin paljoa ollut, etteikö tuotetta olisi kannattanut tradera.comin kautta huutaa. Säästöä Suomen hintoihin tällä ehjällä, vaikkakin kannettomalla, Arabian vuoden -67 Pomona hunajapurkilla oli vajaa 40€!

Ainut asia mikä pitäisi selvittää: onko tuote kakkoslaatuinen sillä yhdet mehiläisparit ovat lähempänä toisiaan kuin muut?


Vielä kun löytäisin edullisesti pienen Pomona appelsiinipurkin niin olisin kahden Pomonan kokoelmaani tyytyväinen!

Lisää vanhaa Arabiaa: Iskäni on 70 -luvun alussa saanut tädiltään Arabian Matin matka -mukin. Iskä on mukinsa minulle jo ennen keräilyintoani antanut ja löysinkin sattumalta Hietaniemen antiikkihallista Stadin Desginilta sille kaveriksi saman lasten sarjan lautasen muutama viikko sitten! Olen lautasia yrittänyt katsella aiemminkin, mutta en Suomessa niihin ole törmännyt. Tradera.comissa kerran oli erittäin huonokuntoinen myynnissä, mutta annoin olla. Pitkään harkitsin ostanko nyt Matin matka -lautasen mutta päädyin sitten ostamaan kun harvassa tuntuvat olevan ja kun hintaakin aavistuksen sain vielä tingittyä.

Klikkaa kuvaa suuremmaksi nähdäksesi kunnolla Matin matkan kuviot

Mukin leima -70
Lautasen leima -69

Muutakin vanhaa Arabiaa meiltä kaapista ja laatikoista löytyy, mutta ehkä esittelen vasta pääsiäisenä kun siihen ajankohtaan niin oivasti sopivat!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti