torstai 1. syyskuuta 2011

Arabian Louhi -kahviastiasto

Arabian Louhi -kahviastiaston nimellä on suuri merkitys elämääni. Aluksi kahviastiastoa alettiin metsästämään lahjaksi poikaystäväni vanhemmille ja kuinkas sitten kävikään, aluksi kovin vaikealta ja jopa mahdottomalta tuntunut keräily ryöpsähti jälleen käsiin ja nyt meilläkin on jo astiastoa itsellämme...



Vuodessa on löytynyt edullisia ja ei niin edullisia Raija Uosikkisen suunnittelemia Louhi -astioita eri kirppiksiltä, astialiikkeistä ja huuto.netistä. Kaikki ehjät on ostettu mitä on eteen sattunut. Lähinnä saaliiksi on tarttunut kuppeja alus- ja pullalautasineen. Poikaystävän äidiltä tuli jo kielto, että eiköhän nämä 12 kuppia lautasineen jo riitä, mutta kun sitten netistä löytyi halvalla (ei edullisesti, vaan halvalla) kuusi kuppia lautasineen, niin olihan ne ostettava! Tuolla ne meidän vitriinissä nyt nököttää Pentikin Vanilja -astiaston kanssa. (Eihän astioita voi ikinä olla liikaa, eihän?)

Heinäkuussa kerroin "mummomarkkinoilta" eli Billnäsin ja Fiskarsin antiikkimarkkinoilta löytämistäni lahjoista. Tämä Louhi -kermakko oli yksi niistä. Eilen juhlistaessamme poikaystäväni äidin syntymäpäivää, oli ilo silminnähtävää, kun vuoden verran himoittu kermakko löysi uuden onnellisen omistajan.



En ole missään nähnyt aiemmin myynnissä Louhi -kermakkoa, joten viimeiset käteiset rahat oli Fiskarsissa kaivettava kahdesta eri lompakosta esiin jotta kermakon sai turvaan! (Jep, koko Fiskarsissa ei ole pankkiautomaattia..) 

Sokerikkoa ja isompaa pullavatia joutuu vielä metsästämään... Maksoi mitä maksoi! Ja ehkä jopa kaksin kappalein molempia kun kerran kahdessa taloudessa tätä astiastoa jo on. Niin, ja se toinen kermakko!

Leimat muuten ovat mielenkiintoisia, esim kermakon ja poikaystäväni vanhempien muiden astioiden pohjassa on vuosien 1964-1971 leima, kun taas meidän astioissamme on vuosien 1971-1975 Arabia-Wärtsilä -leima. 

1964-1971

1971-1975

Eikun vaan sitten toista kermakkoa, kahta sokerikkoa ja kahta pullavatia metsästämään! (Ja tarkkasilmäisten huomaamaa yhtä meiltä puuttuvaa aluslautasta.)


2 kommenttia:

  1. Mahtava tuo kermakon malli! Onnea metsästykseen!

    VastaaPoista
  2. Eikös vain olekin! Mietimme onkohan kakkoslaatua kun kuvio vähän menee yläviistoon, mutta googlettamalla näkyi joissain muissakin kermakoissa olevan aavistuksen vinossa. Tiedä häntä.

    Kiitos! Onnea ja aavistus rahaa tarvitaan! :)

    VastaaPoista